Tiedote 1 / 2010
TIEDOTE
Suomen Kuntoliikuntaliitto ja Liikuntatieteellinen Seura
18.3.2010
Julkaisuvapaa
Liiku Terveemmäksi – päivää vietetään toukokuussa teemalla ”Aktiivinen kunta”
Maailman terveysjärjestön (WHO) terveysliikuntapäivää vietetään Suomessa vuosittain 10. toukokuuta. Vuoden 2010 teemana on ”Aktiivinen kunta" ja päätoimijana Suomen Kuntoliikuntaliitto, joka haluaa tuoda kuntiin uudenlaista liikuntahyvinvointia. Teeman myötä mahdollisimman monia erilaisia kuntatoimijoita kannustetaan yhdistämään voimansa kuntalaisia hyödyttävän, terveyttä edistävän liikunnan lisäämiseksi kunnassa.
Miksi kannattaa liikkua?
Liikkuva ihminen on hyvässä kunnossa. Hän jaksaa paremmin elämässään, on motivoituneempi, sairastaa vähemmän ja kokee itsensä terveemmäksi kuin vähän liikkuva ihminen. Aktiivinen arkiliikunta on harrastajalleen edullinen ja miellyttävä tapa kohentaa kuntoa. Liikunnallisen elämäntavan hyödyt eivät rajoitu vain yksilöön itseensä; niistä hyötyvät läheiset ihmiset, lähipiirin erilaiset yhteisöt ja koko yhteiskunta.
Kaikki mukaan!
Liiku Terveemmäksi – päivän tapahtumia voivat järjestää niin yhteisöt kuin yksityishenkilötkin mieluiten yhteistyössä usean toimijan kesken. Tavoitteena on saada mukaan mahdollisimman monia yhteisöjä niin valtakunnan kuin paikallistasollakin.
Olennaista on, että tapahtumassa joko liikutaan itse, kerrotaan kunnan liikuntamahdollisuuksista tai liikunnan terveysvaikutuksista tai edistetään muutoin liikuntaa. Liikkumaan voi innostaa etenkin sellaisia lapsia ja aikuisia, jotka eivät harrasta liikuntaa lainkaan tai jotka liikkuvat vain vähän.
Liiku Terveemmäksi – päivää voi viettää työpaikoilla, kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa, palvelutaloissa, vanhainkodeissa, kerhoissa ja liikunta- tai urheiluseuroissa jne. Päivä voi rakentua esimerkiksi venyttelytuokioista, ruokatuntikävelyistä, pyöräretkistä, liikuntaleikeistä, palloiluturnauksista, leikkimielisistä urheilukisoista, liikunnan terveysvaikutuksista kertovista keskustelutilaisuuksista tai liikuntatilojen ja – välineiden esittelyistä.
Ilmoita tapahtuma Internetin tapahtumakalenteriin
Liiku Terveemmäksi – päivään soveltuvista tapahtumista voi ilmoittaa Internet – sivuston tapahtumakalenteriin. Kaikki 16.5 mennessä tapahtumansa ilmoittaneet osallistuvat liikuntaan liittyvien palkintojen arvontaan. Sivustolla on lisätietoja ja materiaalia vapaasti ladattavissa. Liiku Terveemmäksi – päivän Internet – sivusto on osoitteesta: http://www.liikuterveemmaksi.fi ja kansanvälinen sivusto osoitteessa: http://www.who.int/moveforhealth/en/.
Tapahtuman taustaa
Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksesta maailmassa on vietetty vuodesta 2002 alkaen Liiku Terveemmäksi (Move for Health / Motion är Hälsa) – päivää. Sitä vietettiin aluksi Maailman Terveyspäivän yhteydessä ja vuodesta 2004 alkaen omana erityispäivänään. Aikaisempia teemoja ovat olleet: Aktiivinen nuoriso (2004), Liikkumista tukevat ympäristöt (2005), Aktiiviset yhteisöt (2006), Aktiiviset työpaikat (2007), Liiku raittiissa ilmassa (2008) ja Liiku Terveemmäksi - Kunnossa Kaiken Ikää (2009). Päivän tarkoituksena on saada paikalliset toimijat tapahtumia järjestämällä kiinnittämään päättäjien ja muiden kansalaisten huomio liikunnan merkitykseen ihmisten terveydelle – ja sitä kautta edistää liikunnallista elämäntapaa ja hyvinvointia. Paikallistapahtumiin pyritään saamaan mukaan erityisesti sellaisia aikuisia ja lapsia, jotka eivät liiku lainkaan tai liikkuvat vain vähän. Suomessa päivän viettoa koordinoi Liikuntatieteellinen Seura.
Liiku terveemmäksi – päivää ideoi ja ohjeistaa laajapohjainen neuvottelukunta, jolla on apunaan työryhmä sekä laaja yhteistyöverkosto. Toimijoille tarjotaan paikallistapahtumien suunnittelun ja järjestämisen tueksi Internet – sivusto, jossa voi rekisteröityä mukaan kampanjaan, ladata materiaalia (julisteet, logot, kirjelomakkeet, Power Point – esitykset), ilmoittaa tapahtumakalenterissa paikallistapahtumista ja etsiä taustatietoa terveysliikunnasta.
Liiku Terveemmäksi – päivän Internet – sivut, joita ylläpitää Liikuntatieteellinen Seura, löytyvät osoitteesta: http://www.liikuterveemmaksi.fi. WHO:n kansanväliset sivut löytyvät osoitteesta: http://www.who.int/moveforhealth/en/.
Lisätietoja
Toiminnanjohtaja Jorma Savola, Suomen Kuntoliikuntaliitto puhelin 040 505 1866, sähköposti: etunimi.sukunimi@kunto.fi
Viestintäpäällikkö Sinikka Wallén, Suomen Kuntoliikuntaliitto puhelin 040 834 2522, sähköposti: etunimi.sukunimi@kunto.fi
Projektipäällikkö Eeva Tulisalo, Liikuntatieteellinen Seura puhelin 050 321 7695, sähköposti: etunimi.sukunimi@lts.fi
**********************************************************
Suomen Kuntoliikuntaliitto (http://www.kunto.fi)
Suomen Kuntoliikuntaliitto on terveyttä edistävän liikunnan asiantuntijajärjestö, joka edistää kansalaisten liikunnallisesti aktiivista elämäntapaa ja sen kautta saavutettavaa hyvinvointia ja terveyttä. Liitto tuottaa kunto- ja terveysliikunnan osaamista ja asiantuntijatietoa järjestöille, työpaikoille ja kuntokeskuksiin.
Liikuntatieteellinen Seura (http://www.lts.fi)
Liikuntatieteellinen Seura edistää suomalaisten liikuntaa, terveyttä ja hyvinvointia liikuntatieteiden avulla. Seura harjoittaa liikunnan tiedonvälitystä sekä liikunnan tutkimus-, kehittämis- ja palvelutoimintaa. Seura edistää kansainvälistä liikuntatieteellistä yhteistyötä sekä osallistuu liikuntapoliittiseen ja – tiedepoliittiseen keskusteluun.
Tekninen toteutus Data Universum Oy, graafinen suunnittelu Hahmo.